Nähtävyydet

Ahvenanmaan kahden linnoituksen historia

Ahvenanmaalla on kaksi eri aikakausia edustavaa linnoitusta: Kastelholman ylväs keskiaikainen linna ja Bomarsundin linnoitus, jonka rauniot seisovat edelleen jyhkeinä Sundin kunnassa 870 hehtaarin alueella. Molemmat linnoitukset ovat näkemisen arvoisia, mutta jotta niiden näkemisestä voisi saada syvällisemmän kokemuksen, kannattaa perehtyä hieman niiden historiaan.

Kastelholman linna

Kastelholman linna

1300-luvun lopulla rakennettu linna on yksi puolustuslinnoista, joita Ruotsi rakennutti keskiajalla valtakuntansa turvaksi. Suomen aluehan oli vuonna 1362 virallisesti tullut täysivaltaiseksi osaksi Ruotsia, ja linnoituksilla haluttiin sinetöidä asia pitkälle tulevaisuuteen.

Pian valmistuttuaan Kastelholma siirtyi kuningatar Margaretalle, joka Kalmarin unionin kautta hallitsi Ruotsia, Norjaa ja Tanskaa. Kastelholma toimi tällöin Ahvenanmaan hallintoalueen keskuksena. Linnan tanskalainen hallinto häiritsi ruotsalaisia, jotka olivat enemmän kiinnostuneita idästä, kun taas tanskalaiset keskittyivät eteläisiin hansakaupunkeihin politiikassaan.  

1434 linna siirtyi ruotsalaisten haltuun ja pysyikin pääosin ruotsalaisten hallussa, vaikka tanskalaiset lyhyeksi ajaksi 1500-luvulla sen miehittivätkin. Kustaa Vaasan tultua Ruotsin kuninkaaksi 1523, Kastelholman linna oli lähinnä Ruotsin sisäisen valtapolitiikan pelinappula.

1630-luvulla linnaa käytettiin vähän aikaa vankilana, ja lopullisesti sen merkitys rapistui 1934, kun Ahvenanmaa liitettiin lääniuudistuksessa Turun lääniin. Linna ei enää ollut hallintokeskus.

1745 linna vaurioitui pahasti tulipalossa ja toimi sen jälkeen enää viljavarastona. Vasta vuonna 1979 linnaa alettiin kunnolla entisöidä. Nykyään komea linna onkin yksi Ahvenanmaan tunnetuimmista ja kuvatuimmista nähtävyyksistä.

Bomarsundin linnoitus

Bomarsundin raunioita

Historiaa tuntematon niputtaa helposti linnoitukset yhteen. Kastelholma ja Bomarsund –molemmat kivisiä linnarakennelmia. Bomarsundin linnoitus on kuitenkin rakennettu yli 400 vuotta myöhemmin kuin Kastelholma –ja ihan eri valtakunnan toimesta.

Bomarsundin linnoituksen rakentaminen aloitettiin vuonna 1832 pitkällisen suunnittelujakson jälkeen. Venajä halusi vahvistaa uutta vuonna 1808 valloittamaansa länsirajaa Ruotsia vastaan. Linnoituksesta piti tulla suuri voimannäyte länttä kohtaan, ja linnoituksen päärakennus onkin kaikkien aikojen suurin rakennus Ahvenanmaalla.

Linnoitus ei kuitenkaan koskaan täysin valmistunut. Vuonna 1853 syttynyt Krimin sota saapui myös Itämerelle vuonna 1854 Oolannin sota -nimellä varustettuna. Brittiläiset ja ranskalaiset joukot valloittivat linnoituksen, ja myöhemmin britit tuhosivat sen, jotteivat venäläiset palaisi sinne uudelleen. Vuonna 1856 solmitun Pariisin rauhansopimuksen mukaan Ahvenanmaata ei saa linnoittaa enää uudestaan, ja tämä antoi alun saaren demilitarisoinnille, joka jatkuu tänäkin päivänä.

Nykyään linnoituksen rauniot ovat nähtävyys, joka Ahvenanmaalla kävijän täytyy kokea. Suuruuden voi aistia linnoituksen rippeistäkin, jotka graniittisina monumentteina kertovat Ahvenanmaan värikkäästä historiasta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *